Seniorit Yhdistykset Yleinen

Vapaaehtoistyö antaa enemmän kuin se ottaa

Vapaaehtoistyö vaikuttaa ulkopuolisen silmin vaativalta ja aikaa vievältä harrastukselta, joka aiheuttaa tekijälleen hampaiden kiristelyä ja harmaita hiuksia. Lähietäisyydeltä vapaaehtoistyötä seuraavat tietävät kuitenkin asian todellisen laidan; ’’Vapaaehtoiset saavat itse työstään enemmän kuin antavat’’, toteaa Jyränkölän Setlementin vapaaehtoistyön johtaja Teija Naakka.’’

Heinolassa erilaisia vapaaehtoistyön tehtäviä tarjoavat useat eri tahot. Suurimpia ja tunnetuimpia toimijoita ovat Jyränkölän Setlementin Tuttavantupa, Heinolan seurakunta, Suomen Punainen Risti, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Heinolan kaupunki. Erilaiset vapaaehtoistyön muodot ovat lähes rajattomat. Vapaaehtoistyötä voi tehdä niin säännöllisesti kuin kertaluontoisestikin. Sitoutumista pidempiaikaiseen työhön ei siis vaadita. ’’Usein pelätään että joudutaan sitoutumaan pidemmäksikin aikaa, mutta tämä ei todellakaan pidä paikkaansa.

Tuttavantuvan vapaaehtoisia Ystäväpiiritoiminnan 10-vuotisjuhlissa Helsingissä.

Tuttavantuvan vapaaehtoisia Ystäväpiiritoiminnan 10-vuotisjuhlissa Helsingissä.

Vapaaehtoistyötä tehdään vapaaehtoistyöntekijän ehdoilla silloin kun vapaaehtoisella itsellään on aikaa ja oma elämäntilanne sen sallii’’, palveluohjaajana Tuttavantuvalla työskentelevä Eija Heiskanen kertoo. ’’Ei pidä kuitenkaan unohtaa aitoa kuuntelemista, keskittymistä ja pysähtymistä asiakkaan elämäntilanteeseen. Nämä ovat ihan vapaaehtoistyön ydintä’’, Teija Naakka lisää.

Suurinta vapaaehtoistyöntekijöiden joukkoa Heinolassa pyörittää vapaaehtois- ja järjestötyönkeskus Tuttavantupa, jonka toimintaa rahoittavat Raha-automaattiyhdistys, Heinolan seurakunta ja Heinolan kaupunki. Tuttavantuvan listoilla on tällä hetkellä yli sata vapaaehtoista, jotka tekevät vuosittain tuhansia tunteja vapaaehtoistyötä heinolalaisten hyväksi. Tuttavantuvan välittämät vapaaehtoistyön muodot ovat moninaisia; ulkoilu- ja juttuseuraa, asiointi- ja saattoavustusta, kyläluutatoimintaa, saattohoitoa, kädentaitajina olemista, talkoo- ja tapahtumatyötä sekä virike- ja ystäväpiiritoimintaa. Lisäksi Tuttavantupa organisoi Kämmen -elintarvikejakelua ja koulujen ylijäämäruoan lahjoitusruokajakelua.

Vaikka vapaaehtoisia on paljon, kaikkiin avunpyyntöihin ei syystä tai toisesta pystytä vastaamaan. ’’Osa avunpyynnöistä on sellaisia, jotka eivät kuulu vapaaehtoistyön piiriin’’, Teija kertoo ja jatkaa: ’’Mutta on myös paljon ihan tavallista ulkoilua ja juttuseuraa kaipaavia ikäihmisiä, joille riittäisi että joku kävisi vaikka kerran viikossa ulkoiluttamassa korttelin ympäri ja jutustelemassa. Jatkuvia avunpyyntöjä on jonoksi asti eikä kaikkiin valitettavasti pystytä vastaamaan.’’

Miten sitten vapaaehtoiset jaksavat ajoittain raskaassakin työssä? ’’Meillä on yhteisiä koulutuksia ja virkistyspäiviä, jotka auttavat vapaaehtoisia jaksamaan työssään. Lisäksi tarjoamme henkilökohtaista tukea vapaaehtoisten sitä halutessa’’, Teija kertoo. ’’On myös tärkeää olla kiinnostunut vapaaehtoisen omastakin elämästä. Ei voida toimia niin että annetaan työkeikka ja sanotaan heippa, vaan kysytään samalla kuinka voit ja miten menee’’, Eija jatkaa.

Vapaaehtoiset koulutuksessa Sireniussalissa.

Vapaaehtoiset koulutuksessa Sireniussalissa.

Tuttavantuvan työntekijät kannustavat kokeilemaan vapaaehtoistyötä mikäli omassa arjessa on aikaa. ’’Meille voi hakeutua jatkuvasti. Pyrimme antamaan kaikille vapaaehtoisille noin tunnin perehdytyksen muutaman viikon sisällä siitä, kun on ilmoittanut halukkuutensa vapaaehtoistyöhön. Perehdytyksen jälkeen voi lähteä tekemään vapaaehtoistyötä oman aikataulun mukaan joko kertaluontoisesti tai säännöllisemmin’’, Teija kertoo ja jatkaa, että tarvittaessa vapaaehtoistyön voi aloittaa yhdessä toisen vapaaehtoisen kanssa. ’’Jos vähänkään epäilyttää, ensin voi aivan hyvin käydä kokeneemman vapaaehtoisen kanssa muutamalla keikalla hakemassa tuntumaa vapaaehtoistyöhön.’’

Lisätietoja Tuttavantuvan tarjoamista vapaaehtoistyön mahdollisuuksista löytyy Jyränkölän nettisivuilta (www.jyrankola.fi/vapaaehtoistyo). Muita paikallisia vapaaehtoistyön organisaattoreita löytyy Heinolan SoTeKon sivuilta (http://heinolansoteko.weebly.com/vapaaehtoistyouml.html).