Reilu vuosi sitten Suomeen saapui runsaasti turvapaikanhakijoita heidän lähtömaidensa turvallisuustilanteen heikennyttyä. Yksi saapuneista oli nuori iranilainen mies, Amanj Amirnia. Miehelle Suomi oli entuudestaan jonkin verran tuttu, sillä hänen veljensä ja ystävänsä asuvat täällä. Ennen Suomeen tuloa Amanj tiesikin jonkin verran suomalaisesta kulttuurista ja koulutuksesta. Kielen opettelu alkoi kuitenkin vasta tänne tulon jälkeen. Jo ennen Heinolan kansalaisopiston suomen kielen opetuksen alkamista, toimelias Amanj turvautui kielen opiskelussa itselleen tärkeään harrastukseen, laulamiseen. Hän etsi Googlen avulla suomalaisia kappaleita ja ensimmäinen jonka hakukone tarjosi, oli Jenni Vartiaisen Missä muruseni on.
’’Kappale oli mielestäni tosi hieno ja koskettava. Kuuntelin sitä yhä uudelleen ja uudelleen ja kirjoitin laulun sanat paperille’’, Amanj kertoo. Kappaleen sanat ovatkin yhä tallessa monien muiden suomalaisten kappaleiden sanojen kanssa Amanjin seinällä. Niitä kertaamalla ja laulamalla hän on oppinut puhumaan ja ymmärtämään yhä enemmän ja enemmän suomea.
Suomessa vietetty aika on ollut pääosin iloista, mutta vaikeitakin hetkiä on ollut. Eri kieli ja eri kulttuuri ovat aiheuttaneet omat hankaluutensa eikä elämä vastaanottokeskuksessa aina ollut sieltä helpoimmasta päästä. Koti-ikäväkin on puskenut välillä pintaan. Suomessa ollessaan Amanj on menettänyt kotipuoleen jääneen isänsä ja murehtinut maailman asioita. Tukea on kuitenkin sadellut ystäviltä, joita Amanj on saanut sekä turvapaikanhakijoista että kantasuomalaisista.
’’Ystävät ovat auttaneet minua sopeutumaan ja pyrkimään kohti unelmaani’’, Amanj kertoo kiitollisena.
Tämä unelma, oma konsertti, on pian toteutumassa. Lauluni aiheet -konsertissa Amanj esittää Heinolan kansalaisopistoon kytköksissä olevista muusikoista koostuvan Dostan -bändin säestyksellä suomalaisille tuttujen artistien, kuten esimerkiksi Hectorin, Juicen ja Rauli Badding Somerjoen, kappaleita. Bändin nimi dostan tulee kurdin kielestä ja tarkoittaa läheisiä ystäviä. Konsertti esitetään yhteensä kolme kertaa, joista kaksi on yleisölle avoimia hyväntekeväisyyskonsertteja Jyränkölän juhlasalissa. Konserteissa saatetaan kuulla myös kurdin- ja farsinkielisiä kappaleita.
Suomessa ollessaan Amanj on esiintynyt lukuisissa Jyränkölän tapahtumissa sekä mm. Setlementtiliiton My World -konsertissa Savoy-teatterissa ja YK:n pakolaisjärjestön turvapaikanhakijoille suunnatussa Talent -kilpailussa. Melko runsaasta esiintymiskokemuksesta huolimatta ensimmäinen oma konsertti jännittää, mutta se ei tunnu nuorta miestä haittaavan. ’’Tämä on unelmani ja olen todella kiitollinen kaikille heille, jotka tekivät tämän mahdolliseksi’’, Amanj kiittelee. Intohimonsa musiikkiin Amanj tiivistääkin osuvasti: ’’Musiikki on elämäni ja hengitän laulamisen kautta.’’
Konsertin jälkeen unelmissa siintävät oman levyn lisäksi suomalaisiin laulajiin, tai ainakin yhteen heistä, tutustuminen. ’’Haluaisin todella tavata Jenni Vartiaisen’’, Amanj päättää viitaten eittämättä tärkeimpään häneen vaikuttaneeseen suomalaisartistiin.
Lauluni aiheet -hyväntekeväisyyskonsertit järjestetään Jyränkölän juhlasalissa sunnuntaina 27.11.2016 klo 15 ja klo 18. Liput 12€/kpl. Lippuja voi ostaa ovelta tai ennakkoon kansalaisopiston toimistosta (puh. 044 797 2400). Turvapaikanhakijoiden pop-up -kahvila palvelee klo 14 alkaen. Konserttien tuotot ohjataan Syyrian sodassa kärsivien lasten auttamiseen.
Teksti: Jussi Varjo
Kuva: Sakke Äikäs