Jo useana jouluna toteutetulla jouluikkunakilpailulla on ollut virkistävä vaikutus Heinolan jouluiseen kaupunkikuvaan. On ollut tärkeää, että yli kolmekymmentä yrittäjää ikkunoineen ovat olleet yhteistoimin mukana tässä leikkimielisessä kisassa jo vuosia tuomassa Heinolan jouluun lisää valoa ja tunnelmaa. Heinola on vuodesta 2011 ollut Suomen joulupuukaupunki. Se edellyttää muutakin kuin puiden valaisua, koko kaupunkimiljöön pukemista jouluun. Joulupuut ovat mahtava yleiskehys joulun tekemiselle Heinolassa. Jouluikkunat ovat siinä erittäin tärkeässä asemassa. Ne kutsuvat myös ulkopuolisia vieraita ostoksille ja tutustumaan kaupunkiin.
Arviointitiimiin kuului arkkitehti Harri Kuivalainen, museonjohtaja Terhi Pietiläinen ja arkkitehti Ritva-Maija Kuuskoski. Tiimi valitsi kolme Heinolan jouluisinta ikkunaa, mutta ei eritellyt palkintosijoja.
Raadin mielestä valinta oli hyvin vaikeaa, koska kauniita jouluikkunoita oli niin paljon ja jopa ”kilpailun” ulkopuolelle jättäytyneillä oli hyviä kokonaisuuksia. Monilla laajemmilla liikkeillä oli useitakin huomionarvoisia ikkunasomistuksia, mutta sääntöjen mukaan arvioinnin tuli kohdistua vain kilpailumerkillä osoitettuun ikkunaan.
Heinolan kolme jouluisinta ikkunaa:
Kemikalio Miku, Kauppakatu 15
Tyylikkään kaunis liikkeeseen sopiva jouluikkuna, rauhallinen. Joulua korostettu vielä kadun joulukuusella.
Lastenvaate Muksut, Kirkkokatu 19
Lapsen näkökulma huomioon ottaen ikkuna somistettu hauskasti ja pienesti liikkeen mukaisesti.
Sisustusarkkitehtitoimisto Piritta Peltola, Kaivokatu 12
Palveluja tuottavan liikkeen hieno, omaperäinen ja käsityöperinnettä kunnioittava somistus.
Erikoismaininta annettiin T:mi Kymen Viirille, Kirkkokatu 19, joka oli sijoittanut joulunäyteikkunansa tyhjään liiketilaan Virtakadulle. Koko liiketila oli jouluisen nostalgisesti rakennettu.
Yleisesti arviointitiimi kiinnitti huomioita näyteikkunoiden valaistukseen. Monesti houkuttelevuutta voitaisiin kehittää suhteellisen helposti valaistuksen värisävyä säätämällä. Vanhahtavaa loisteputkivaloa voidaan täydentää tai korvata nykyaikaisemmilla kohdevalaistuksilla. Useimmat kokovuotisesta näyteikkunakulttuurista mainitut liikkeet ovat jo panostaneet valaistukseen.
YLEISÖÄÄNESTYS
Jouluikkunoiden yleisöäänestys saavutti myös hyvän suosion. Äänestykseen jätettiin 342 lippua. Neljä eniten ääniä saaneet ovat Parturi-Kampaamo Stella, Lastenvaate Muksut, Luonnontähti Oy ja Leenan Kukka. He saivat annetuista äänistä yli puolet.
Näissä merkeissä tavataan ensi vuonnakin, itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden hyvää näyteikkunakulttuuria vaalien.
Kiitos myös arviointitiimille, jolla oli vaikea tehtävä löytää hyvien ikkunoiden joukosta parhaimmat somistukset. Lopulta päätös oli yksimielinen, jouluiset ikkunat löytyivät.
Teksti ja kuvat: Kalevi Peltola