Lokaali eli valtakunnalliset kyläpäivät järjestetään tänä vuonna Heinolassa. Syyskuun 10.-11. päivä järjestettävä tapahtuma kerää Heinolaan maaseudun ja kylien toimijoita sekä paikallisesta kehittämisestä kiinnostuneita ihmisiä.
Viikonlopun aikana päijäthämäläinen kyläelämä esittäytyy Lokaalin vieraille monien tapahtumien ja retkikohteiden avulla. Lauantaina opastetut retket aloittavat virallisesti Lokaalin ja sunnuntai on varattu pääjuhlalle, jota vietetään Heinolan WPK-talolla. Jo perjantaina 9. syyskuuta kävijöiden on mahdollista osallistua ”Teit meistä kauniin”, Apulanta-yhtyeestä kertovan elokuvan näytökseen Elokuvateatteri Elossa.
Lokaali on Suomen Kylätoiminta ry:n valtakunnallinen tapahtuma, jota järjestetään joka vuosi eri maakunnissa. Edellisinä vuosina Lokaali on järjestetty Raahessa ja Hankasalmella. Tänä vuonna järjestämisvastuu on Päijät-Hämeen Kylät ry:llä.
”Yhdistys haki tapahtumaa Päijät-Hämeeseen jo kaksi ja puoli vuotta sitten, ja siitä asti on tapahtuman eteen tehty töitä. Olemme tehneet työtä talkoovoimin, mutta samalla Lokaali on monen paikallisen toimijan kanssa tehty yhteistyöponnistus. Yhteistyö pääkumppaniemme eli alueen kahden Leader-ryhmän, Päijänne-Leaderin ja Etpähä ry:n kanssa, on ollut kullanarvoista”, Päijät-Hämeen Kylät ry:n puheenjohtaja Tiina Malm toteaa.
Lokaalin mielenkiinto on siinä, että eri maakunnissa päästään tuomaan esille omia vahvuuksia ja erilaisia paikkoja.
”Maakunnissa voidaan itse päättää mitä kaikkea halutaan näyttää, ja retket ovat tärkeä osa tapahtumaa, samalla kun tavoitteena on verkostoitua valtakunnallisesti”, Malm jatkaa.
Retkikohteina alueen kylät
Lokaalin retkikohteena on tänä vuonna muun muassa Vuoden kylä 2015 -palkinnon saanut Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kylä. Pari Päijänteen helmeä -retkellä tutustutaan myös Vanhaan Vääksyyn, jossa on meneillään Sadonkorjuumarkkinat ja Avoimet ovet ja pihat -tapahtuma.
Keskiaikainen Hollola ja vanha Vääksy esittäytyvät Pyhimyksiä ja elämyksiä -retkellä, jonka keskiössä on Hollolan kirkonkylä ja vierailu Hollolan keskiaikaisessa kirkossa. Pienet ja pirteät kylät korvessa esittelee muun muassa Pääsinniemen kylätalon, joka on kunnostettu Leader-hankkeena kyläläisten talkootyönä.
Kalkkisiin ja sen aktiiviseen kylätoimintaan ja paikalliseen viinitilaan tutustutaan veneilemällä sisävesilaivalla Vesiteitse viinitilalle ja kärrytietä kartanoon -retkellä. Retki jatkuu bussilla Urajärven kartanoon, jossa paikalliset toimijat pyörittävät Urajärven kartanon museotoimintaa ja kyläteatteria.
Heilastelua Heinolassa vie retkeilijät Lähiruokatori Heilaan sekä tutustumaan Heinolan kirkonkylän kyläyhdistyksen toimintaan. Lisäksi vieraillaan Tuusjärven kartanossa sekä Paason kylässä paikallisen puusepän verstaalla.
”Retkillä olemme tavoitelleet sitä, että jokaiselle löytyy jotakin. Halusimmekin vaihtoehdoiksi mahdollisimman erilaisia kohteita. Samalla pääsemme yhdessä näkemään ja kokemaan sen, mitä kylillä on saatu aikaan ja mitä Leader-toimintaryhmien rahoittamissa hankkeissa on tehty”, Tiina Malm kertoo.
Lauantaina Heinolan Kaupunkisydän ry järjestää Lokaalin oheisohjelmana Kylätorin, joka pidetään Heinolan torilla klo 8.00-14.00 välisenä aikana. Lisäksi lauantai-iltana Lokaalissa vietetään juhlagaalaa juhlallisuuksineen sekä iltaohjelmineen. Sunnuntaina vuorossa on Lokaalin pääjuhla, jonka ohjelmassa on juhlaseminaari sekä palkitsemisia ja julkistamisia.
Lokaali 2016 -tapahtumaa Heinolassa järjestää yhteistyössä Suomen Kyläyhdistys ry, Päijät-Hämeen Kylät ry, Päijänne-Leader ry, Etpähä ry, Heinolan Kaupunkisydän ry, Heinolan kaupunki, Päijät-Hämeen Osuuspankki sekä Koskisen Oy. Rahoitusta on saatu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.
Lisätietoja: phkylat.fi