Vapaaehtoistyön aloittaminen on jännä paikka ihan jokaiselle. Niin se on ollut myös Seija Ukkoselle ja Sonja Jaakonsaarelle, jotka jakavat kokemuksiaan vapaaehtoistyön vertaisryhmässä.
’’Olen miettinyt, että mistä kaikesta hyvästä olisin jäänyt paitsi, jos en olisi lähtenyt tähän mukaan. Olen aina saanut hyvää kohtelua ja minulla on ollut onni saada uusia tärkeitä ihmissuhteita. Tämä on ollut niin mukavaa, että suosittelen kyllä kaikille’’, Seija Ukkonen kertoo hymyillen.
Sonja Jaakonsaarta mietitytti aluksi, kuinka osaisi aloittaa kanssakäymisen, mistä puhuisi ja osaisiko hän toimia vapaaehtoistyössä ollenkaan. ’’Olihan se itsellänikin tosi jännää aluksi, kun ensimmäisiin asiakkaisiin tutustui’’, Seija kannustaa ja jatkaa: ’’Vuorovaikutustilanteessa kuunteleminen korostuu, puhe ei ole niinkään tärkeää. Olen itsekin aika hiljainen ihminen, mutta olen pärjännyt oikein hyvin.’’
Seija on käynyt vapaaehtoistyön kurssin viisi vuotta sitten ja Sonja vuosi sitten. ”Kurssi antaa kyllä rohkeutta lähteä kokeilemaan, mikä onkaan se oma juttu vapaaehtoistyössä. On mukavaa, kun voi rauhassa miettiä ja kokeilla eikä heti tarvitse olla valmis’’, Sonja pohtii.
Koulutuksesta saa paljon tietoa vapaaehtoistyön mahdollisuuksista ja myös rohkeutta lähteä kokeilemaan. ’’Jokainen kohtaaminen ja kiireetön keskusteluhetki ikäihmisen kanssa on antoisa. Sehän tässä vapaaehtoistyössä viehättääkin, että saa antaa aikaa asiakkaalle ilman kiirettä. Työelämä on kiireistä eivätkä ihmiset ehdi pysähtyä kuuntelemaan. Vapaaehtoisen antama aika on todella arvokasta’’, Seija kertoo.
’’Vapaaehtoistyössä oppi tulee matkan varrella. Jokainen löytää kyllä itselleen sopivan tavan olla mukana, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen ja tutustuu rauhassa vapaaehtoistyön mahdollisuuksiin. Vapaaehtoistyötä tehdään omalla persoonalla ja koska olemme erilaisia, niin tehtävätkin ovat jokaisella erilaisia’’, Sonja kertoo.
Lisätietoja: jyrankola.fi/vapaaehtoistyo