Yleinen

Tutustumista Ylen kulisseihin

Jyränkölän nuorten mediapaja, Aikuisten mediapaja -kurssi ja Heinolan kansalaisopiston maahanmuuttajakurssi tekivät yhteisen retken Yleisradion Tampereen studioille maanantaina 7.11.2016. Retki oli osa Lake-hanketta, jossa tehdään ylisukupolvista opistotyötä erityisesti Aikuisten mediapaja -kurssilaisten sekä mediapajalaisten kesken.

Noin kolmenkymmenen osallistujan retkellä päästiin tutustumaan mm. Ylen puvustamoon ja lavastamoon sekä studioon, josta lähetetään Nenäpäivä-lähetys perjantaina 11.11.2016.

Suuren vaikutuksen osallistujiin tekivät varastot, joissa oli lavastettuna mm. vanhan ajan kauppa ja apteekki sekä valtava, 300 000 erilaista vaatetta käsittävä pukuvarasto. Joukkoon mahtui paljon TV:stä tuttua materiaalia, mm. Ransu-koiran ja Tonttu Toljanterin vaatteita.

Päivän kohokohta oli kuitenkin Villi kortti -ohjelman kuvauksiin osallistuminen osana studioyleisöä. Riku Riihilahden juontamassa ohjelmassa mukana olivat Ville Myllyrinne, Juuso Mäkilähde, Paula Noronen, Pilvi Hämäläinen, Kalle Palander ja VilleGalle.

TV2:lla tiistaina 8.11.2016 klo 21 lähetettävässä ohjelmassa on siis mahdollisuus bongata tuttuja yleisön joukosta.