Puhallinmusiikki on ollut pitkään tärkeä osa Heinolan kulttuurielämässä. Nykyisin puhallinorkesteritoimintaa ylläpitää Heinolan Musiikinystävät ry. Yhdistys on perustettu vuonna 1935, mutta Musiikinystävien vaalimat perinteet ulottuvat yli 200 vuoden taakse. Silloin perustettiin Heinolan Pataljoonalle oma soittokunta. Historian vaiheet noista ajoista aina tähän päivään saakka on luettavissa viime vuonna ilmestyneessä kirjassa ”200 vuotta puhallinmusiikkia Kymenvirran rannalla”.
Vuotuisia yleisölle avoimia esiintymisiä ovat muun muassa Heinolan kaupungin itsenäisyyspäivän juhla, vappusoitot sekä Unikeon päivän juhlallisuudet. Puhallinorkesteria voi myös tilata esiintymään erilaisiin yksityistilaisuuksiin. Ohjelmisto valmistellaan aina tilaajan toiveita kunnioittaen. Repertuaariin kuuluu esimerkiksi taidemusiikkia, hengellistä musiikkia, jazzia, marsseja ja tanssimusiikkia.
30-henkisen puhallinorkesterin lisäksi orkesterista muodostetaan tarvittaessa pienempiä kokoonpanoja. Musiikinystävien aktiivisena alaosastona on vuodesta 2014 toiminut janonsammutusorkesteri WPK Kuulapäät, joka on niittänyt mainetta erityisesti vappujen ravintolakiertueillaan.
Muutama vuosi sitten aloitettiin yhteistyö Heinolan musiikkiopiston puhallinorkesterin kanssa, jonka yhteydessä uutena kapellimestarina aloitti Markus Ihajoki. Orkesteri toimii musiikkiopiston puhallinsoitinoppilaiden harjoitusorkesterina.
Keskiviikkoisin 18.00–19.30 Musiikkiopistolla harjoitteleva orkesteri toivottaa uudet soittajat lämpimästi tervetulleiksi. Jos olet esimerkiksi joskus soittanut jotain puhallin- tai lyömäsoitinta, niin nyt on sopiva hetki virittää vanhaa musiikkiharrastusta uudelleen. Ei haittaa, vaikka soittotaidot olisivatkin vähän ruosteessa, orkesterin joukosta on mahdollista saada vaikka soittotunteja. Musiikinystävillä on soittimia tarvittaessa lainattavaksi uusille soittajille.
Teksti: Pekka Kolehmainen ja Antti Kauppinen
Kuva: Pekka Kolehmainen