Yhdistykset

Neuvoja ja tukea näkövammaisille

Ensimmäinen kontaktini Heinolan näkövammaisiin tapahtui alkukeväällä 1988. En enää muista mistä olin saanut tietää, että tuolloin näkövammaisia kokoontui Jyränkölän tiloissa Kirkkokadulla. Paikka on sama, jossa nykyisin aktiivisena toimijana osallistun ja toimin vetäjänä kerran kuussa näkövammaisten kirjakerhossa.

Muutamassa vuodessa heikentynyt näköni oli edennyt siihen pisteeseen, että olin jo täysin sokea. Silloin vasta eteeni tuli tunne, että oli pakko etsiä jostain apua. Menin ensimmäisen kerran, viisivuotiaan Kalle-poikani opastamana, Jyränkölän luokkahuoneessa pidettävään Heinolan näkövammaiset ry:n järjestämään kerhotapaamiseen. Olin kuitenkin ollut sitä ennen Helsingissä Näkövammaisten Keskusliiton järjestämällä sopeutumisvalmennuskurssilla. Siellä olin saanut jo hieman valmiuksia näkövammaisuuteen ja sokeuteen sopeutumiseen.

Mennessäni Kalle-poikani kanssa ensimmäiseen Heinolan näkövammaisten kerhotapaamiseen, sain silloiselta puheenjohtajalta Aune Vaaralta niin lämpimän ja kannustavan vastaanoton, että siitä se sitten lähti!

Olen ollut siitä lähtien lähes jokaisessa yhdistyksemme järjestämässä tilaisuudessa ja liikuntaryhmässä. Tästä olen saanut valtavasti voimia arkeen ja voinut oman sopeutumiseni myötä jakaa tukea muille.

Jälkikäteen ajatellen oli todella vahinko, etten ollut hakeutunut jo aiemmin yhteyksiin muiden näkövammaisten kanssa, sillä näin olisin säästynyt siltä todella raskaalta ajanjaksolta, kun olin salaillut jatkuvasti heikkenevää näköäni. Vakuuttelin silloin usein itselleni ettei sitä huomata, mutta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että kyllä se huomattiin. Hienotunteisesti siitä kuitenkin vaiettiin.

Nyt lähes kolmenkymmenen vuoden takaisia aikoja muistellessa neuvon muita heikentyneen näkönsä kanssa tuskailevia olemaan minua viisaampia. Ottakaa vaikkapa alkajaisiksi yhteyttä meihin Heinolan näkövammaisten porukkaan. Meiltä saa vertaistukea sekä ohjeita ja neuvoja kuinka ja mistä apua voi hakea. Meillä on erilaisia tapahtumia, kuten joka kuukauden 1. ja 3. tiistai kokoontuvat tiistaiturinat Tuttavantuvalla klo 14.00 alkaen. Liikunnallisia tapahtumia on myös kuntosali ja vesijumppa Valolinnassa maanantaisin sekä kuntojumppa Kiepissä torstaisin.

Kysy rohkeasti lisää meiltä tietoa ja tukea. Neuvomme mielellämme sinua.

Tiedottaja Seija Saari, puh. 040 733 9233

Puheenjohtaja Reijo Lahtinen, puh. 0500 738 331

Päijät-Hämeen Näkövammaiset: phn.fi

Teksti: Seija Saari