Tanssiharrastus on suosittua ja Heinolan tanssikerholla menee mukavasti. Seuralla on käynnissä jo 42. toimintavuosi. Vaikka takavuosien ensimmäisten Tanssii Tähtien Kanssa -kausien aikaansaama suuri tanssibuumi onkin laantunut, on tanssikerhon jäsenmäärä yhä oikein mukavissa lukemissa. Reilusta kahdestasadasta jäsenestä yli puolet on lapsia ja nuoria. Ei ihme, sillä Heinolan tanssikerho on Sinettiseura ja seuran ryhmätarjonnasta suurin osa onkin osoitettu heille. Street- ja Showtanssien eri tyylit ovat erittäin suuressa suosiossa ja niitä tanssikerholla on ollut tarjolla alkaen eskari-ikäisistä aina nuoriin aikuisiin. Näissä ryhmissä riittää jäseniä ja erityisen ilahduttavaa on ollut, että tanssikerho on saanut myös paikallisista nuorista ryhmille hyviä ohjaajia. Yksi seuran toiminnan tärkeistä tehtävistä on tarjota nuorille mahdollisuus kehittää itseään myös tällä alueella. Vaikka myöhemmin itse tanssiharrastus jäisikin, on ohjaajana hankituista taidoista ja kokemuksista hyötyä tulevaisuudessa.
Tanssi on kuitenkin urheilu- ja liikuntamuotona laji, joka myös on ammattilaistunut. Osa ohjaajista tekee ryhmien ohjaamista joko pää- tai sivutyönään, myös Heinolassa. Tämä on kuitenkin positiivinen asia, sillä se osaltaan takaa myös hyvän laadun ja jatkuvuuden ohjaajapuolella. Aikuisten ryhmistä lavatanssikurssit ja Sun Latin – ilman paria tanssittava vauhdikas lattaritunti – ovat olleet todella suosittuja ja tanssijoita näissä ryhmissä on paljon. Tanssikerhon tarjoamista lajeista vain kilpatanssi on tällä hetkellä laji, johon selkeästi kaivattaisiin lisää osallistujia. Heinolassa olisi tällä hetkellä lajin harrastamiseen hyvät mahdollisuudet. Ehkä lajia pelätään, tosin turhaan. Kilpatanssissa varmasti riittää liikunnallista haastetta, eikä lajiin liittyviä ”krumeluureja” tarvita kuin kilpailuissa.
Heinolan tanssikerho on Suomen tanssiurheiluliiton jäsenseura, ja vaikka itse kilpatanssi on seurassa tällä hetkellä melko pienessä roolissa harrastajamäärällä mitattuna, on laji kuitenkin vahvasti läsnä seuran toiminnassa. Heinolan tanssikerho järjestää vuosittain yhdestä kahteen kilpailutapahtumaa ja seura on maassamme kisajärjestäjänä hyvässä maineessa. Kilpatanssikilpailut ovat valitettavasti Heinolasta kuitenkin loppumassa toistaiseksi, kun Heinolan lukio loppuvuodesta puretaan. Lukio on ollut kaupungin ainoa sopiva paikka tämänkin lajin kilpailuiden järjestämiseen.
Teksti: Kari Hiltunen