Lahdessa juhlittiin MM-kisoja, Heinolassa Jään ja valon juhlaa 2017 jäänveistokisoineen. Tämän vuoden voittajaksi valitsi yleisö venäläisen Roman Petrovin Joutsenet –veistokset, jotka Kirkkolammen tuttuina hahmoina olivat siirtyneet jäätaiteena Rantapuiston talviseen maisemaan.
Heinolan jääfestivaalit 23.-28.2.2017 koki taas yleisön suosion keskitalven odotettuna talvitapahtumana. Heinolan kaupunki aloitti osaltaan Jääfestivaaleilla Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden vieton. Kaupunki oli myös kutsunut ystävyyskaupunki Peinen edustajat vierailulle Heinolaan jääjuhlien ajaksi.
Kaupunginjohtaja Jussi Teittinen avasi juhlavuoden runomuotoisella puheenvuorollaan lauantai-illan Suomi 100 –puistokonsertissa Laulu Suomelle, jossa esiintyi Ukko-Pekan laulajat Ari Niskasen johdolla. Hänen oma sävellyksensä Suomi, Suomi, Suomi korosti onnistuneesti konsertin sanomaa. Maamme-laulu sai arvoisensa päätöksen konsertille.
Jään ja valon juhlaa oli täydennetty päivittäisillä tapahtumaa sitovilla ohjelmilla, jotta yleisön mielenkiinto oli saatu sytytettyä ennen jääveistoksien valmistumista.
Oli Valoshow Ikaros – Belenos Group of Arts, Laulu Suomelle –konsertti, Tuubakimalaisen konsertti sekä monia muita oheistapahtumia rannassa ja torilla.
Yksi tärkeä lisä oli jääsauna, jota tultiin ihastelemaan kaukaakin. Jääsaunan makoisat löylyt sai kokea vain kolme arvottua henkilöä, joiden kokemuksia jääsaunasta oli jakamassa suuri joukko suomalaista saunakansaa.
Säätkin tukivat pakkasineen ja auringonpaisteineen tämän vuoden jääfestivaaleja ja innosti myös yleisöä vierailemaan Rantapuistossa pitkin päivää ja illan hämärissä kokemaan puiston taas toisenlaisena värivaloineen ja joulupuukaupungin valoineen.
Onnittelut ja kiitokset kulttuuritoimistolle ja muille päivien onnistumiseen vaikuttaneille!
Kohti kevättä ja kesäteatteria, Kesän avajaisia, Jyrää-konserttia, Unikeopäivää ja monia muita pienen kaupungin hienoja yhteisiä hetkiä ollaan menossa.
Pieni kaupunki, mutta paljon, paljon koettavaa taas edessäpäin.
Teksti ja kuvat: Kalevi Peltola